YLE vaihtaa videoformaattia

YLE Areenan tiedostoformaattivalinta on herättänyt paljon närää Linux ja Mac OS X –käyttäjissä. Julkisen palvelun tehtävää verovaroin toteuttavan yhtiön tekemä videoformaattivalinta on kyseenalaistettu usealta taholta. Windows media –muodossa olevan materiaalin toistaminen on käytännössä edellyttänyt Microsoftin ohjelmistojen käyttämistä. Myös Linux ja Mac OS X –käyttäjät ovat saaneet ohjelmat näkyviin pienellä virittelyllä, mutta oletusasetuksin ohjelmien katsominen on ollut mahdotonta.

EFFI teki taannoin erinomaisen selvityksen internet-käyttöön soveltuvista videoformaateista. EFFI:n johtopäätös ja suositus oli, että videot tulisi tarjota yleisten standardien mukaisessa muodossa. Tämä sama vaatimus on ollut myös Elävä arkisto aidosti kaikille –vetoomuksen lähettäjillä sekä mm. kansanedustaja Jyrki Kasvilla.

Nyt vaikuttaisi sille, että YLE olisi ottanut palautteesta opikseen. Eilen YLE  tiedotti, että se ei ole sitoutunut ainoastaan Microsoftin formaatteihin, vaan on muuttamassa Areenan oletusarvoiseksi videoformaatiksi H.264 -standardin. Juuri tämä sama videoformaatti oli EFFI:n ensisijainen suositus!

YLE:n edustajat kertoivat, että jatkossa H.264-pakattuja videoita katsellaan selaimessa Flashin avulla. Tämä on toimiva ratkaisu useimmille käyttäjille. Uutisoinnin perusteella jää kuitenkin epäselväksi, että onko videoiden toistaminen mahdollista ilman Flashia? Vaikka Flash onkin hyvin tuettu tekniikka myös Linuxissa, niin se on silti yhden valmistajan tekniikkaa. Olisikin toivottavaa, että videotiedostojen katsominen olisi mahdollista myös suoran linkin kautta millä tahansa H.264 –standardia tukevalla ohjelmalla. Näin saataisiin aidosti hyödynnetyksi avoimen standardin hyödyt.

Mikko Huovila

9 vastausta artikkeliin “YLE vaihtaa videoformaattia”

  1. Tomi kirjoittaa:

    Hieno juttu! Laitoin juuri YK:lle palautetta heidän video formaateistaan, toivottavasti heilläkin avoimuus voittaa.

  2. Sakari kirjoittaa:

    vihdoinkin tulivat järkiinsä :)

  3. Miika kirjoittaa:

    Uusin versio Flashistä pystyy soittamaan H264/AAC koodekeilla pakattuja .mp4 tiedostoja suoraan palvelimelta (samaan tyyliin kuin .flv tiedostojakin). Veikkaan että YLE tulee tarjoamaan myös suoran linkin näihin .mp4 tiedostoihin joita voi sitten ladata koneelleen tai streamata. Mutta jos näin ei ole niin esim. Firefoxiin löytyy lisäosia joilla videovirta saadaan kaapattua, esim http://www.downloadhelper.net/ hoitaa homman kätevästi ja sillä voi jo nyt tallentaa koneelleen youtubesta H264 pakattuja videoita, vaikka youtube ei kyseistä toiminnallisuutta tarjoakkaan :)

  4. Antti kirjoittaa:

    On se hienoa kun saa lukea hyviä uutisia.

    Toivottavasti myös muut kuin koodekista johtuvat yhteensopivuusongemat ratkaistaan. Minulla on ollut hankaluuksia saada video käyntiin omassa ikkunassaan (s.o. isompana) – pitää aina sulkea alkuperäinen ikkuna ja ladata avattu ikkuna uudelleen, jotta lähtisi käyntiin.

  5. Toni Hintikka kirjoittaa:

    Hyviä uutisia! Nykyinenkin systeemi kyllä toimii Linuxilla ihan ok. Jopa paremmin kuin Windowsilla. Jos homma toimii jatkossakin yhtä hyvin tai paremmin niin hyvä. Itse teen nykyään niin, että lataan streamin linkin omalle koneelle ja avaan sitten soittimeen. Samalla tavalla toimii myös nelosen nettitv. Sille tosin pitää valehdella, että selain on IE.

  6. Mario92 kirjoittaa:

    Hyvä juttu.

  7. Jouko Kivilahti kirjoittaa:

    Hyvä juttu tosiaan!

    Ainoa vain, että nyt näyttää joillaki foorumeilla, ym että osa linux “osaajista” meinaa, että joku muu container-formaatti olisi parempi, ja täten he rajaisivat windows-käyttäjiä huonompaan suuntaan.

    Kun Adobe näyttää avanneen ehtoja flashin suhteen, mielestäni tämä järjestelmä vaikuttaa todella lupaavalta.

    Asiassa kun ei ole tarkoitus siirtää palvelua vain linux ja mac osaajille.

  8. mustalais-manne kirjoittaa:

    ainahan windowsin käyttäjien persuksia nuollaan :D

  9. M-Kar kirjoittaa:

    “Ainoa vain, että nyt näyttää joillaki foorumeilla, ym että osa linux “osaajista” meinaa, että joku muu container-formaatti olisi parempi, ja täten he rajaisivat windows-käyttäjiä huonompaan suuntaan.”

    Matroskassa olisi parempi tekstitystuki, eikä se ole yhtään huonompi kenellekään, päinvastoin. Sillehän olisi useampikin soitin ja plugini. Avointa tekniikkaa myös.

Jätä vastaus