Suoraan sisältöön

Tunnelmia Assemblyjen Linux-pisteeltä

Linux-tuen ständi, lisenssi CC-BY-SAViimevuotiseen tapaan Ubuntu Suomi järjesti Linux-tukipalvelun Assembly Summer ’08 -tapahtumaan yhteistyössä muiden suomalaisten Linux-tahojen kanssa. Tänä vuonna Ubuntu Suomen kanssa mukana oli väkeä mm. Fedoran ja Linux.fin riveistä. Myös Suomen Linux-käyttäjien yhdistys FLUG ry oli mukana avustamassa mm. ständin ja esittelykoneiden saamisessa.

Viimevuotiseen Linux-tukipalveluun verrattuna suurin ero oli juurikin tukipyyntöjen määrässä ja laadussa. Siinä missä viime vuonna tehtiin melko paljon perusasetuksia mm. WLANiin liittyen ja ratkottiin pääosin suhteellisen yksinkertaisia ongelmia, oli ongelmatapauksia nyt selkeästi vähemmän mutta toisaalta ne olivat pääosin melkoisen hankalia. Hankalimmissa tapauksissa piti säätää Winen käyttämää muistialuetta ja ihmetellä Asuksen miniläppärin WLAN-korttia, joka ei suostunut näyttämään minkäänlaisia elonmerkkejä.

Tukipalvelun ohi ständimme teemaksi nousikin yleinen Linuxin promoaminen. Ständillä oli kolme demokonetta yleisön käytettävissä, joista yhdessä oli päällä työpöytätehosteet ja yhdellä pyöri paljon huomiota herättänyt Blenderillä tehty vapaa Bick Bug Bunny -pienoiselokuva. Elokuva vakuutti monet siitä, että vapailla ohjelmilla saa tehtyä ammattimaista jälkeä.

assyt1.jpgYleisenä havaintona ständillä käyneiden (ja sille pysäytettyjen) henkilöiden kanssa käydyistä keskusteluista sanoisin, että Linux alkaa olemaan (ainakin Assemblyjen kohderyhmän keskuudessa) jo melkoisen tunnettu. Lähes kaikki tiesivät suunnilleen mikä Linux on ja yllättävän moni oli sitä myös kokeillut. Kiinnostuneita pyöri ständillä pitkin yötä. On hienoa, että ihmiset alkavat tietämään, että vaihtoehtoja on.

Ja todennäköisesti jokunen uusi Linux-käyttäjä löytyy siitä porukasta, jolle jaettiin CD-levyjä. Jaossa oli Fedoraa ja Ubuntuja ja levyjä menikin yhteensä satoja. Ja levyjen kanssa jouduttiin säännöstelemään ja aina välillä tarjoamaan eioota. Päivittäin tulleet täydennykset onneksi auttoivat.

Tosin ihan kaikkia levyjä ei tullut jaettua: saimme lauantaina päivällä suuren laatikollisen jotain PlayStation 3:lle portattua Fedora 8:a, joita jouduttiin tyrkyttämään kaikille, jotka uskoivat tuntevansa jonkun, joka joskus hankkii PS3:n (ja tällöinkin levyjä sai ottaa useampia). Olisi ollut mielenkiintoista kokeilla tätä levyä itsekin, mutta vaikka areenalta muutama PS3 löytyikin, emme saaneet lupaa kokeilla sitä mihinkään näistä.

Tänä vuonna ständin erottuvuutta ja ulkoasua oli parannettu käyttämällä osa Ubuntu Suomelle myönnetyistä Linux tekijä -palkintorahoista kahden banderollin hankkimiseen. Näillä saatiin ständille vähän ammattimaista ilmettä, mutta ständin yleisilmettä ja erottumista saa kyllä vielä parantaa seuraavalla kerralla.

assyt2.jpgMuuta maininnan arvoista on pitkän tauon jäljeen nauhoitettu uusi LinuCast-jakso. Tällä kertaa yön pimeinä tunteina nauhurin ääreen kokoontui ennätyssuuri panelistijoukko Ubuntu Suomesta tuttuja henkilöitä keskustelemaan mm. Assemblyjen Linux-tuesta ja OpenMokosta. Valitettavasti kuitenkin nauhoituksessa käytetty nauhuri katosi matkalla Assemblyiltä nauhoittajan kotipaikkakunnalle. Jakso julkaistaan, jos nauhuri vielä löytyy jostain.

Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia toimintaan osallistuneita: oli hieno tavata porukkaa mahtavilla partyillä. Ensi vuonna uudestaan! Ja erityiskiitokset Assemblyjen järjestäjille siitä, että saimme olla mukana!

Heikki Mäntysaari

6 Responses to “Tunnelmia Assemblyjen Linux-pisteeltä”

  1. Jussi Kekkonen Says:

    Juu tämmöisiä tempauksia meille lisää (:)

  2. Tomppeli Says:

    “Valitettavasti kuitenkin nauhoituksessa käytetty nauhuri katosi matkalla Assemblyiltä nauhoittajan kotipaikkakunnalle.”
    😀 Jotenkin vähän huvittavaa… ::)

  3. Dost Says:

    Jos tunnelma oli näin hyvä, niin onnittelut! Ja löytäkää se nauhuri.

  4. P M Ylimäki Says:

    Hyvä että saadaan näkyvyyttä vapaille ohjelmistoille 🙂

    Kiitos kaikille jotka olivat siellä tekemässä sitä työtä.

    “Kaikesta ei onneksi vielä nykyäänkään tarvitse maksaa”

  5. Ubuntu-blogi » Arkisto » Behind Ubuntu Suomi: Risto H. Kurppa Says:

    […] sekä mm. aikaisemmin toteutetut kesätapaaminen Tampereella,7.04 ja 8.04 julkaisutapahtumat, Assemblyn Linux-tuki sekä Ubuntu-levyjen toimittaminen […]

  6. Ubuntu-blogi » Blog Archive » Tunnelmia Assemblyjen Linux-ständiltä Says:

    […] Linux-yhteisöt järjestivät Assembly Summer 2009 -tapahtumaan Linux-tukipalvelun. Kuten vuosina 2008 ja 2007 vapaaehtoiset markkinoijamme jakoivat satoja CD-levyjä, ratkoivat tukun ongelmia ja […]

Leave a Reply