Suoraan sisältöön

Pelaamisen tulevaisuus

Yksi Linuxin kompastuskivistä on aina ollut pelit, varsinkin kaupalliset sellaiset. Tuleeko tämä muuttumaan tulevaisuudessa? Ehkäpä, seuraavaksi käyn läpi kolme eri teknistä muutosta tietotekniikassa, jotka saattavat vaikuttaa hyvinkin pelien luonteeseen.

Airshow_tankMietitäänpä, miten pelaamisen luonteeseen vaikuttavat uudet tekniikat kuten Blu-ray tai MRAM? Minäpä kerron, Blu-ray:n tallennuskapasiteetti on 25 gigatavua tai kaksikerroksisena 50 gigatavua, tällöin levylle mahtuu pelin lisäksi muutakin, vaikkapa aivan oma suoritusalusta?

Se mitä ehdotan ovat siis käyttöjärjestelmäriippumattomat pelit, pelejä ei asennettaisi kovalevylle vaan suoritettaisiin Blu-ray -levyltä ikään kuin omana käyttöjärjestelmänään. Pelien alla voisi pyöriä tällöin vaikkapa Linux. Kaikki voisivat pelata pelejä riippumatta heidän käyttämästään käyttöjärjestelmästä.

Toinen tekniikka, MRAM eli Magnetoresistive Random Access Memory, suomalaisittain magneettinen keskusmuisti mahdollistaa järjestelmän nopean käynnistymisen, koska sitä ei aina tarvitse uudelleen ladata välimuistiin. Kun käyttöjärjestelmä latautuu nopeasti ja 64-bittiset järjestelmät mahdollistavat hirviömäisen muistikapasiteetin, ei ehkä olisi niinkään aikaa vievä juttu käynnistää peli omana live-käyttöjärjestelmänään.

Miten tämä kaikki sitten liittyy Linuxiin? Se miksi pelit ovat natiiveja Windows-ohjelmia, johtuu siitä, että kaikki potentiaaliset ostajat käyttävät Windowsia. Kun ihmiset alkavat käyttää enenevissä määrin vaihtoehtoisia järjestelmiä, alkaa pelifirmoja entistä enemmän kiinnostaa loppukäyttäjän järjestelmävalinnasta riippumattomien pelien tekeminen.

Loppukäyttäjän näkökulmasta pelit saattaisivat jopa nopeutuakin, kun niitä pelatessa ei olisi auki useita ylimääräisiä ohjelmia.

Petri Salo

 

12 Responses to “Pelaamisen tulevaisuus”

  1. aleksi Says:

    Tätä “live-peliä” olen ajatellu vuosien varrella jo melko paljon. Sinäänsä olisi hienoa, ettei silloin tarvitsisi tehdä sitä peliä muutakuin sille yhdelle alustalle. Ja näille erittäin huonosti koneita käyttäville ihmisille tämä olisi helpottavaa. Tämän jälkeen pelien peluu kävisi kuin konsolilla. Mutta tässä on se pieni mutta, laitetuki. Mitäs sitten kun omistat uuden näytönohjaimen, jota se viime vuonna ostama peli ei sitten tuekkaan? muutenkin sen pelin pitäisi valmiiksi tunnistaa wlan, ääni, gpu ja ym. laitteet, ja sisältää driverit niille. Tämä voikin olla se suuri kompastus kynnys.

    Mutta se voisi olla mahdollista, sitä odotellessa kannattaa ostaa vaikapa xbox360, kun se on nykyään vielä niin halpa…

  2. ppi Says:

    ubuntu rulettaaaa

  3. S0rkkarauta Says:

    Eikös tuota ajatusta sovelleta jossain määrin Linux-embedded laitteissa, tosin esityskerroksena ei ole peli, vaan joku muu.

  4. Tunaaja Says:

    Tässä 10 kohtaa miksi tollasta on turha haaveilla.

    1) kukaan ei halua bootata konetta sen takia että haluaa pelata ja sitten bootata uudestaan kun peli päättyy
    2) mihin se tallentaa asetukset
    3) ihmiset tykkää usein varsinkin moninpelissä käyttää jotain teamspeakia tai vastaavaa
    4) erilaisen raudan kans homma menee reisille 100% varmasti
    5) mitään muita ohjelmia kuten vertaisverkko-ohjelmia ei voi pitää taustalla
    6) latausajat ovat melko pitkät
    7) miten siihen laitetaan patchejä kun ei ole tallennustilaa?
    8) jos se haukkais kiintolevystä osan omaks tilaks niin todennäköisesti se ei onnistuis ja käyttikset sekä data olis käyttökelvottomia
    9) uusimmat ajurit ois pakko hakee joka käynnistyksen yhteydessä netistä koska mahtu sille bluraylle miten paljon tietoo tahansa niin siihen tulee vaan ne ajurit mitkä on tiedossa sillä hetkellä, ei esim. vuoden päästä julkaistavan äänikortin ajureita.
    10) sellainen alusta on jo ja niitä laitteita kutsutaan pelikonsoleiksi.
    Hauskaa kevättä.

  5. LaNu Says:

    Boottaaviin pelilevyihin liittyy paljon ongelmia, joiden ratkaisemisesta en usko kenenkään olevan kiinnostunut. Virtuaalikoneena toteutettuna tuollainen olisi ihan mahdollista. En kyllä usko, että ihan heti ketään kiinnostaa alkaa tuollaistakaan toteutusta tekemään. Tai ainakaan niin, että siihen pelifirmat tarttuisi.

  6. Mario92 Says:

    Hiano ideanlainen juttu!
    Mutta miten olisi, että kun noiden uusien levyjen kapasiteetit on niin helvetin isot, niin että pelistä tehtäisiin 3 eri versiota (mac, windows, linux) jolloin kaikille käyttiksille kävisi ks. peli 🙂

  7. Panttu Says:

    Suosin ennemmin C# tai javalla tehtyjä ohjelmia, kun niiden avulla saadaan myös rauta vapaita ohjelmia ja moniydin aikakautena nuo ovat jopa nopeampia, kuin perinteiset C/C++ ohjelmat.

  8. Samu Says:

    Tuon asetusten talletuksen ja myöhemmän laitetuen lisäyksen voisi hoitaa jyvinkin helposti: unohdetaan blue-ray ja käytetään USB -tikkua, niiden koko kasvaa kokoajan samalla kun hinnat halpenevat. Ja riisuttu live-linux, joka on optimoitu vain pelin pyörittämiseen ei hirveää tilaa vaadi.

  9. Fri13 Says:

    “1) kukaan ei halua bootata konetta sen takia että haluaa pelata ja sitten bootata uudestaan kun peli päättyy”

    Niin, kukaan ei halua nytkään kävellä sinne pelikonsolille vaihtamaan levyä että pääsevät pelaamaan toista peliä. Eikä kukaan halua kävellä DVD soittimelle vaihtaakseen sarjan DVD levyä että saa katsoa seuraavaa jaksoa.

    Ei, ongelma ei ole käynnistys vaan ongelma on että pelin aikana ei voi mennä irkkaan tai katsoon mesestä jotain viestejä. Tälläiset pitäisi liittää pelijärjestelmään.

    GNU/Linuxista on distro joka vie 7mb ja se tallennettaan CD:lle videon kanssa (DivX/XviD/MPEGI/II jne) ja levy laitetaan asemaan ja bootataan ja leffa lähteeä käyntiin Mplayerin avustuksella. Taikasana on eMovix
    http://movix.sourceforge.net/

    Riisuttu GNU/Linux joka pyörittäisi pelejä veisi suurinpiirtein eMovix ja DSL jakelun välillä olevan tilan. Eli 7-48Mt.
    Vielä parempi olisi että pelit suunniteltaisiin heti alustariippumattomiksi jolloin ei ole väliä onko Windows XP/Vista, GNU/Linux tai MacOSX käyttöjärjestelmä vaan kaikissa toimii peli. Sitten pelin omat binäärit vaan käännetään jokaiselle alustalle erikseen ja pelimoottori ja muut pysyvät samana. Kuten Epic ja ID tekee pelinsä.

  10. Risto Says:

    “Tässä 10 kohtaa miksi tollasta on turha haaveilla.”

    “1) kukaan ei halua bootata konetta sen takia että haluaa pelata ja sitten bootata uudestaan kun peli päättyy”

    Tuskin on ongelma, näin se on pelikonsoleissakin.

    “2) mihin se tallentaa asetukset”

    Muistitikulle tai kiintolevylle, ei mikään ongelma.

    “3) ihmiset tykkää usein varsinkin moninpelissä käyttää jotain teamspeakia tai vastaavaa”

    Mites tämä siihen vaikuttaa? Aivan oikein, ei mitenkään. Teamspeakin vastine täytyy sitten olla levyllä.

    “4) erilaisen raudan kans homma menee reisille 100% varmasti”

    Väittäisin ennemminkin, että erilaisen raudan kanssa homma toimii 99% varmasti, kun toteutetaan oikein. Voit pikatestata vaikka Mandrivaa useissa eri koneissa. (Ubuntu ei tykkää rajoitetuista ajureista, siksi nvidian ja atin kanssa joutuu säätämään)

    “5) mitään muita ohjelmia kuten vertaisverkko-ohjelmia ei voi pitää taustalla”

    Linux on moniajojärjestelmä. Mikä tuon estää?

    “6) latausajat ovat melko pitkät”

    Sama homma konsoleiden kanssa.

    “7) miten siihen laitetaan patchejä kun ei ole tallennustilaa?”

    Kyllä koneissa yleensä on tallennustilaa, samoin esim. tikuilla. Sikäli en tiedä, miten konsolipeleissä asia hoituu, vai päivitetäänkö niitä.

    “8) jos se haukkais kiintolevystä osan omaks tilaks niin todennäköisesti se ei onnistuis ja käyttikset sekä data olis käyttökelvottomia”

    Mikä antaa perusteet epäillä tuota? Kaikki vähänkin järkevät ja yleiset tiedostojärjestelmät taitaa olla Linuxissa tuettu. OS X:n levyjärjestelmästä en ole varmaa.

    “9) uusimmat ajurit ois pakko hakee joka käynnistyksen yhteydessä netistä koska mahtu sille bluraylle miten paljon tietoo tahansa niin siihen tulee vaan ne ajurit mitkä on tiedossa sillä hetkellä, ei esim. vuoden päästä julkaistavan äänikortin ajureita.”

    Tämä on ensimmäinen ja ainoa todellinen este näistä esittämistäsi. Tämän voisi varmaankin kiertää esimerkiksi usb-tikulla, johon tallennetaan uusimmat ajurit ja ladataan bootin yhteydessä.

    “10) sellainen alusta on jo ja niitä laitteita kutsutaan pelikonsoleiksi.”

    Eikö tuo lähinnä todista konseptin toimivuuden?

    Ps. joitakin live-peli-distroja löytyy jo, tosin näissä on tietysti vain vapaita ohjelmia. Omaa kokemusta näistä ei ole.

  11. Risto Says:

    Lisäys vielä:

    Mikäli joku taho tekee toimivan live-cd -pohjan tuollaiseen, ei liene mahdotonta, että tulevaisuudessa jotkut pelit voidaan joko ajaa live-cd:nä tai vaihtoehtoisesti asentaa.

  12. pelaaja Says:

    Ois todellakin helpompaa pistää pelit pyörimään useilla käyttiksillä ei tarviis ostaa wintoosaa yhen pelin takii… Itelläni on koska koneen mukana tuli. Tykkään wintoosasta enemmän. Syyt:

    1) Pelit toimii

    Ei muuta.

Leave a Reply