Suoraan sisältöön

Tuoreet distrot, laitteet ja suljetut tiedostomuodot

Kirjoitan nyt vaihteeksi tännekkin, kun tuntuu niin hiljaista olevan. Miia Rannan blogin jälkeen ei uusia kirjoituksia ole tullut, niin olisi varmaan aika kirjoitella jostain aiheesta 🙂

Gentoo sai lähteä uuden fedoran tieltä. Pakko kehua gentoon tekijöiden kehitystä, mitä oli tapahtunut mielestäni valtavasti verrattuna aikaisempiin 2006.x versioihin. Gentoo oikeastaan palautti mieleen sen vanhan tunteen säädettäessä, että jotain sai oikeasti itse tehtä ja opittua, mikä muuten nykydistroissa jää varsin vähälle.

Kuitenkaan gentoo ei ole se helpoin järjestelmä, ja tuskin sellaiseksi muuttuukaan ikinä. Se kuitenkin antoi melkoisen kokemuksen, koska sai itse rakennettua sellaisen järjestelmän kuin halusin. Wikiä lukemalla selvisi lähes kaikesta.
Mutta, uusi Fedora jatkaa perinteitä; vakaa, järeä ja luotettavan oloinen järjestelmä. Reilun viikon olen tätä nyt käyttänyt, eikä ole suunnitelmissa ihan heti vaihtaa. Tosin vieläkin on parannettavaa, kuten lähes kaikissa distroissa.

Tämä parannettava liittyy suljettuihin tiedostomuotoihin ja erilaisiin lisälaitteisiin. Minulta ainakaan tämä ei kysynyt asennetaanko tarvittavat codecit kun yritin toistaa mp3sia, vaan hain tuoreen livna -repon ja asensin kaikki sen kautta. Uusilla, windowsista siirtyvillä käyttäjillä kun tahtoo tuo into loppua siihen, kun musiikki ei kuulu eikä flash toimi suoraan. Avoinmuus on hieno asia, mutta kaikki ei ikinä tule olemaan avointa pelkästään yritystoiminnan ja kilpailun takia. Siksi pitäisi vielä saada askeleen helpommaksi tämä asia.

Laitepuolella sitten on hieman kaksipiippuista. Web -kamerat tehdään usein tarkoituksellisesti esim. msn messengerille suoraan, eikä muita viestimiä tueta saati julkisteta speksejä. Se asia tullee korjaantumaan vasta, kun linux kerää lisää käyttäjiä. Dvb -laitteet taas ovat ihan oma lukunsa. Itse ostin jo vuosi sitten msi mega sky 580 -kortin, jolloin ei tullut äkättyä kysyä linux -tukea myyjältä. Nyt kuitenkin uusimpien kerneleiden ja distrojen pitäisi tukea tuota korttia.
Ainakin dmesg fedorassa löytää oikean kortin, mutta kaffeine väittää kiinni olevan zarlinkin kortti. Bugiko? Ehkä. Jos tässä on bugi kyseessä niin eiköhän se korjata jossain vaiheessa. Tuleva OpenSUSE 10.3 ainakin tukee korttia, ja olen kuullut että se on täysin toimiva.
Mutta, lähden kalareissulle ja olen taas verkostoituneena taas parin viikon kuluttua. Pitäkäähän itsenne miehinä (ja naisina 🙂 ).

Juho Valkila

3 Responses to “Tuoreet distrot, laitteet ja suljetut tiedostomuodot”

  1. RJ Says:

    Fedora on distro, joka ei tue suljettuja formaatteja tai ajureita, eikä muutosta asiaan ole tulossa. Jos suljettuja formaatteja haluaa käyttää, niin Fedora kehottaa ostamaan tarvittavat kirjastot (Fedora 8 CodecBuddy). Toivon heidän luopuvan kokonaan suljetuista firmwareistakin (josta on ollut puhetta).

    Ubuntun yksi merkittävä ominaisuus Windowssista siirtyville käyttäjille on suljettujenkin ohjelmistojen ja codecien tukeminen. En usko, että hirveän moni “taviskäyttäjästä” on kiinnostunut avoimuudesta, vaan että hommat vain toimii.

  2. lunatiC Says:

    “En usko, että hirveän moni “taviskäyttäjästä” on kiinnostunut avoimuudesta, vaan että hommat vain toimii.”

    No näinhän se on. Kiinnostus avoimeen softaan alkaa vasta siinä vaiheessa kun on jo paremmin päässyt järjestelmään sisälle, ja silloinkin lähinnä ideologisella tasolla. Jos taas halutaan että taviskäyttäjä alkaa käyttämään avointa softaa suoraan sen enempiä miettimättä mitään ideologioita yms yms niin silloin sen avoimen softan kuuluisi sisältää jotain sellaista mitä vastaava suljettu softa ei tarjoa. FireFox kahmi aikoinaan paljon käyttjiä ihan vain siksi että siinä oli paljon hyviä ominaisuuksia joita IE ei kyennyt tarjoamaan.

    Mielestäni on hyvä tarjota tavalliselle käyttäjälle suljettua softaa vain jos vastaavaa avointa softaa ei ole tarjolla. Kuten siis Ubuntu nykyään tekee.

  3. P.T.T.Kallio Says:

    lunatiC.

    Oikeassa olet ja ei tuo nyt niin paha-asia käyttää suljettua softaa kun perässä tulee jossainvaiheessa avoimet versiot vastaavista ohjelmista.
    Ubuntu on yhdessä asiassa onnistunut hyvin sillä voi esim, window,sista siirtyvä tehdä lisää/poista ja pakettienhallinnan kautta tarvittavat asiat.
    Ainakin tuttavapiirissäni alentanut huomattavasti kynnystä, kun komentorivin käyttöä voi harjoitella omaan tahtiinsa. Elikä pääasia että homma toimii ja apua saa nopeasti.

Leave a Reply